sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Eteinen

Nyt julkaisen kuvia ja tekstiä nukkekodistani. Ei ole tullut nukekkodistani kuvia tänne vielä laitettua, joten tässä nyt. Julkaisen aina yhden huoneen kerrallaan, koska muuten tulisi liian pitkä postaus yhdelle kerralle.
    Otin eilen kuvia nukkekodistani ja yritin saada kaiken tärkeän kuvattua, joten näitä kuvia löytyy. Pahoittelen, että osa kuvista on aika huonoja, mutta alkoi mennä jo hermot, kun kamera ei suostunyt tarkentamaan tai sitten tarkensi ihan väärään kohtaan.

Tässä kuvaa ulkoa.















Eli nukkekotini on tuollainen kolmi kerroksinen, sininen "kartano". Se on ostettu ja itse vain koottu. Kokosin pihalle kesäistä tavaraa vaikka enää ei ole kesä. Näette kaksi ovea. Toinen ovi on itse nukkekotiin ja toinen kahvilaan. Tuo ovi on tuon huoneen sisä ovi jossa kahvila sijaitsee. Koska se ovi on lähtenyt irti ja en ole aikaiseksi saanut sitä kiinnitettyä takaisin, niin se saa olla kahvilan ulko-ovi.
  Huoneiden järjestys on seuraava, vasemmalta oikella: 1. kerros kahvila, eteinen, kylpyhuone. 2. kerros keittiö, olohuone, makuuhuone. 3. kerros (ullakko) oleskelutila, (vaatehuone), makuuhuone.


Pihalta. Tuon hyllyn olen tehnyt balsasta, rautalagasta ja virkkuu langasta. Tuo metallinen kannu maassa on oma tekemäni ja olen sen tehnyt tuikkukiposta. Hyllyn alimmalla hyllyllä on kuokka. Keskimmäisellä hyllyllä on kaksi taimi laatikkoa. Ylimmällä hyllyllä on kastelukannu ja ruukku jotka olen saanut joulukalenterista.
   Tasanteella olevat mansikan taimi ja kukat olen itse tehnyt ja maalattu kissa kivi on ostettu markkinoilta.


Pikku ruukussa olevat orvokit olen ostanut markkinoilta samoin tuon pikku puun. Isommassa ruukussa olevat orvokit ja pelargoniat olen itse tehnyt.


Eteinen aukeavassa ovessa. Bunkamatto on oma tekemäni. Tämä on vielä vähän kesken. Tuohon pitäisi jaksaa tehdä pieni kynnys ja lattia maalata.


Lähikuvia naulakosta. Naulakon olen tehnyt puupaloista ja ennen maalausta varteen kierittelin ääriviivatarroja antamaan kohokuviota.
   Reinot olen itse tehnyt ja jotenkin ne tässä kuvassa näyttävät kauhean oudoilta. Kävelysauvat olen itse tehnyt Marian ohjeella.
  Sinisessä laatikossa on yhdet Loten tekemät kengät ja paperipussissa oli markkinoilta ostamani seinäkello.
   Kaulaliinat olen itse tehnyt. Samanlaisella tekniikalla kuin mattoja tehtäisiin. Ja tein nämä ristipistolangoista, sellaisista liukuvärjätyistä.
   Hatut. Sininen ja punainen ovat minun tekemiäni. Jostain niihin olen joskus ideat ja ohjeet poiminut, mutta enää en muista mistä. Virkattu hattu on muistaakseni Tiinan käsialaa ja saatu jostain vaihdosta/voitosta.


Toisesta naulakosta lähikuvaa. Tähänkin naulakkoon muistan jostain idean poimineeni, mutta niin kauan aikaa siitä jo on, etten muista mistä. Jäätelö- ja kahvitikkua ja rautalankaa se kuitenkin on. Mattopiiskan olen joskus aikoja sitten väsännyt katsomalla apua oikeasta mattopiiskasta. Lapaset on markkinoilta ostamani ja niiden takana hieman pilkistää avain nippu, jonka olen ostanut Tiinan pöydästä joiltain markkinoilta.


Kengistä lähikuvaa. Nämä kengät olen itse tehnyt. Toisesta valkoisesta korkokengästä on näköjään korko kadonnut. Nämä ovat kesäkenkiä.


Syyskengistä lähikuvaa. Ruskeat ovat minun käsialaani ja valkoiset sekä liilat olen ostanut Lotelta markkinoilta.


Tämä on nyt se ihan eteinen. (pahoittelen kuvan pienuutta, mutta jostain syystä en saa tätä muutettua isommaksi...)
   Bunkamaton olen saanut Wooperilta muutama vuosi sitten. Valkoinen kaappi on joku vanha Tiimarista ostettu jonka olin maalannut ruskeaksi, mutta olen vaihtanut värin valkoiseen. Sen päällä olevat kaksi hattua olen saanut Tiinalta. Ruukku jonka kyljessä on sammakko on Larissalta ja kukat maljakossa on oma tekemäni. Tajusin tässä vasta nyt, että unohdin lähikuvan niistä ottaa. Maljakon edessä on nukan puhdistus harja, jonka ostin Mirkalta tämän vuoden Lahden markkinoilta.
   Vaaleanpunainen tuoli on joskus saamani. Sen vieressä olevan kahvipussikassin olen ostanut marrkinoilta. (tajusin ettei tästäkään tullut lähikuvaa)
   Mustavalkoinen matto on joulukalenterista. Sen päällä olevat tyynyt olen saanut, mutta tekijöitä en muista.


Hylly on Lunby-tavaraa, jonka olen maalannut valkoiseksi. Oikealla olevat kirjat olen ostanut markkinoilta. Ja aika piilossa vasemmalla olevat kirjat olen ostanut myös markkinoilta ja saanut joulukalenterista. (näistäkään ei tullut lähikuvaa).
  Päällä oleva muratti on minun tekemäni, jonka tein markkinoilta ostamastani kitistä. Muratin vieressä oleva maljakko on Tiinalta ostamani ja siinä olevat kukat oma tekemäni. (ei taaskaan lähikuvaa). Bonsai-puu on markkinoilta ostamani ja muistaakseni Johannalta. Tyhjä maljakko on myös Tiinalta. Hieman avonainen kirja on joulukalenterista.


Rappusissa roikkuu marsupilami, jonka olen tilannut Hannalta.

Monesta on lähikuvat kuitenkin unohtunut ottaa. Joten varautukaa, että myöhemmin tulee päivitys postaus. Seuraavaksi päästään tutkimaan kahvilaa.

Translation:
I'm introducing my dollhouse now. Now from the outside and the hall. I forgot to take photos of many things so I might post them later.
  I've bought things, won and received many things for my dollhouse but also made by myself.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti