tiistai 18. syyskuuta 2012

Kahvila ja kurkistus

Nyt päästään tutustumaan kahvila Cafe Roseen. Kun tässä kerran minulla aikaa on ja kuvat on muokattu valmiiksi, niin pääsen teille esittelemään.
   Eilenhän julkaisin jo pienen kurkistus kuvan kahvilaan, mutta nyt kunnon esittely.




Vielähän tämäkin on hieman kesken. Kuvahan paljastaa kaikki virheet. :(




Edetään tästä edestäpäin taakse.
   Pöydän ja tuolit olen itse tehnyt. Pöydän jalka on lankarulla ja pöytälevy on ihan vain muropaketinpahvia, maalattuna. Tuolit on pahvia ja rautalankaa. Aika heiveröisiä ja vänkyröitä ovat, mutta saavat kelvata, ellen uusia tee.
   Kuivakakun olen itse tehnyt fimo-massasta. Kuivakakun alla oleva vuoka on Wooperin käsialaa. Teeastiasto, muki ja lautanen, on ostotavaraa.
   Maton tekijää en nyt muista, mutta en ole itse tehnyt. (jos olet tuon maton tehnyt, ilmottaudu kommenteissa :))
  Seinällä oleva panelointi on ihan pahvia. Taaempana näkyvä allas ei myöskään ole minun tekeleeni, vaan olen sen saanut.



Tämä leipähylly on tuossa nukkekodin aukeavassa osassa. Mutta siitä en erillistä kuvaa ottanut, koska ei siinä ole kuin tämä. Tämän olen itse tehnyt pahvista, balsasta ja jäätelötikuista. Päällä näkyy muutamia leipiä. Kaikki leivät ovat minun tekemiäni. Alahyllyllä näkyy hieman noita saksia, jotka olen tehnyt ja ne ovat myös fimoa, kuten leivätkin.



Kakkuhylly kahvilan vasemmassa reunassa. Kakkuhylly on pahvia ja jäätelötikkuja. Ylähyllyllä kaksi (vasemmalta katsottuna) ovat saatuja sekä alahyllyn tavarat on saatuja.
   Kakkuhyllyn päällä on talouspaperirulla, joka on minun tekemäni, sekä kukka joka on minun tekemäni (tästä ei ole lähikuvaa, koska ei se kovin erikoinen ole). Kukan alla oleva liina on minun virkkaamani. Näette myös jääkapin päällä olevan orkidean, joka on oma tekemäni. Ei se hirveästi orkidealta näytä, mutta tarpeeksi onnistunut. Ja orkidean alla oleva liina on muistaakseni Tippaliisalta.



Jääkaapin sisältö on tämä. Ylähyllyllä oleva kerma purkki on markkinoilta ostettu, muistaakseni Johannalta. Hedelmäsalaatit on oma tekemiäni. Alahyllyllä olevat maidot olen itse taitellut printeistä.



Kakkuhyllyn ja jääkaapin yläpuolella on pieni taulu ja ikkuna. Koska nukkekodissani ei ole sivuilla ikkunoita, on tämä tällainen "harha" ikkuna. Taulu sekä ikkuna on minun tekemiäni.



Tiskin tuotteita. Tiskin takana on minun tekemäni tuoli. Lautaset on ostettua valmis tavaraa. Kuppi on Wooperin käsialaa ja siinä olevan kahvin olen tehnyt öljyvärien ja nestemäisen fimon sekoituksesta. Sekä pieni muistio ja kynä. Kahvilassa ei vielä näytä kassakonetta olevan joten asiakkaiden täytyy allekirjoittaa käyntinsä. :D
   Hyllyllä on kuivakakkuja joista vasemmanpuoleinen on markkinoilta ostettua ja muut minun tekemiäni.



Kahvilan ihan peräseinällä sijaitsee tämä hylly jossa on kahvilan myytävät tuotteet. Otin altaan pois edestä jotta näette koko hyllyn.
    Lattialla oleva laatikko on jäätelöpaketin pahvia ja laatikossa on paperista tehtyjä pusseja mikäli asiakkaat haluavat ostaa jotakin mukaansa. Tarjotinten päällä on leipäleikkuri, joka on ostettu.
    Alimmalla hyllyllä on pari tarjotinta joista alempi on ostettu. Leipälaatikon olen itse tehnyt jäätelötikuista.
  Seinällä näkyy altaan taakse kuuluva seinä ja siinä roikkuu pieni naulakko ja pyyhe. Nämä kaikki ovat minun tekemiäni. Kaakeli seinä ei oikein suostu pysymään seinässä kinni. Taipunut kenties?



Toisen ja kolmannen hyllyn tuotteita lähikuvassa.
   Alemmalla hyllyllä (vasemmalta) on pulla ja pipareita, jotka ovat minun tekeleitäni (pipareihin pitäisi ohje siirtää edellisestä blogistani). Kannu ei nyt kauhean hyvin tässä näy... Mutta se on pahvia ja jostakin bongatulla ohjeella tehty, mutta en juuri nyt saa mieleen mistä. Leipä on Mirjalta ja veitsi minun tekemäni. Kori on myös minun viritykseni johon joskus jostain ohjeen löysin. Korissa on hillopurkki, joka on minun tekeleeni sekä muffinssi, joka on myös oma tekemäni.
   Ylemmällä hyllyllä (vasemmalta) on muffinsseja, jotka ovat Mirjan tekemiä ja vuoka on oma viritykseni jostain metallipurkista. Itse tekemässäni rautalanka korissa on Mirjan tekemiä suklaahippukeksejä. Vihreä kori on myös oma tekemäni ja hieman onnistuneempi versio alemmasta valkoisesta. Korissa on pullapitko, jonka olen joskus voittanut.



Tässä näkyy kolmas, neljäs, viides ja ylin hylly. Neljännellä hyllyllä kaikki on omia tekeleitäni. Leivoksia, donitseja, voileipiä, laskiaispullia. Kaikki vuoat on tehty konvehtirasioiden niistä koloista, paitsi vihreä on fimoa.
  Viidennellä hyllyllä oleva piirakka on joulukalenterista saatu, täytepullat (mikäli joku oikean nimen tietää, sen voi kertoa) sekä hedelmäkakku ovat ovat minun tekemiäni fimosta.
  Ylimmällä hyllyllä oleva kuivakakku on saatu, pikari on jostain löytynyt ja kaksi sämpylää on minun tekeleitäni fimosta.



Tiskin takana sijaitsee tämä. Tämä on tavallaan lämmitys kahvilaan. Olen tämän tehnyt vessapaperirullasta, pahvista, kartongista ja napeista. Päällä olevat astiat ovat samaa sarjaa, kun tiskillä olevat lautaset.
   Tässä kuvassa näkyy hyvin tuota lattiaa ja tapettia. Lattia on tuollaista kivimäistä ja tapetti on oikeasti sellaista pöytäliinaksi tarkoitettua vahakangasta. Valitsin tuon tapetin kahvilaan, koska halusin kahvilastani vaalean ja kermaisen. Ja minulla on kolmenlaista lattiaksi tarkoitettua kontaktimuovia. Ja tämä oli niistä sopivin.

Ja pieni kurkistus seuraavaan kohteeseen: kylpyhuoneen
 



Nämäkin kuvat ovat taas ikkunasta otettuja. Nyt voitte jo katsella kylpyhuonetta. Selitykset tulevat sitten omassa postauksessaan, niin kuin myös lähikuvat.


Mikäli tiedät jonkun tavaran tekijän (kahvilan kuvista) jota minä en muistanut mainita, niin ilmoita. Voit myös kysyä, että oliko joku, jota minä en muistanut, sen tekijän jota epäilet. :)

Translation:
Now pictures from my dollhouse's cafe, Cafe Rose.  In cafe there is also lot of things I've done by myself and what I've got and won.
  Next time we're going to my dollhouse's bathroom. Here you have a few peeks.



1 kommentti:

  1. Kahvilan ja kylppärin matot tunnistin omikseni eli ovat minun tekemiä. Hienosti sopivatkin noihin paikkoihin!

    VastaaPoista