Joulukalenterificci - 15.12.

 Tähän olen lisäillyt väleihin sopivia laulujen sanoja. Lauluista otetut sanat on tässä kursivoitu. Vain viimeisiin laulun sanoihin olen tehnyt muutoksia.

Tässä halukkaille näihin lauluihin linkit:

Antti Tuisku - Lämpö

Antti Tuisku - Valo

Antti Tuisku - Savuna ilmaan

luku 15

        Matkaa oli vain muutama sentti, mutta Klaus ehti kääntyä ja sai otteen itseään kohti tulevasta kepistä. Vaikka Katherine kuinka vastusteli, Klaus oli voimakkaampi. Keppi oli jo hetkessä työntynyt sisään Katherinen rintaan. Ottaen huomioon sen, että Katherine on vahva vampyyri, ei hän mahtanut mitään Klausille, joka oli yksi alkuperäisistä vampyyreistä. Katherine vaipui maahan melkein polvilleen ja yritti repiä keppiä rinnastaan, joka hädin tuskin ohitti hänen sydämensä.

’’Olisihan minun heti pitänyt tajuta, että yritätte tappaa minut’’, Klaus sanoi vihaisesti.

Katherine vetäisi kepin rinnastaan, joka taatusti teki kipeää. Puu on nimittäin vampyyrille heikkous. Vampyyri ei tunne melkein mitään. Ja silloin, kun vampyyri tuntee jotain: se myös tuntuu. Lexi - Stefanin vanha ystävä vuodelta 1864, joka myös sai Stefanin juomaan vain eläinverta - oli kertonut Stefanille näin.

       Stefan lähti syöksymään kohti kammion uloskäyntiä, mutta Klaus oli nopeampi - taas yksi alkuperäisten vahvuuksista. Stefan rysähti seinään, kun Klaus läimäytti hänet sitä vasten. ’’Menossa jonnekin?’’ Klaus kysyi melkein vihaisesti ja samalla huvittuneena.

’’Hae se. Nyt!’’ Klaus muutti äänensä uhkaavaksi. Hän voisi helposti repiä Stefanin raajat irti ilman omantunnon tuskia - ja hän myös tekisi sen.

Stefan lähti taas kerran kävelemään kohti hautakammiota. Samaan aikaan Katherine nielaisi, vilkaisi ympärilleen ja avasi suunsa: ’’Klaus…’’

                   Elena makasi sängyllään auringon laskettua ja taivaalla möllötti iso kuu.

Mun ympärillä on vain yö,

ja liian suuri hiljaisuus.

Kun kynttilät ovat sammuneet,

kaipaan sua.

Ja ikkunassa valvoo kuu,

kun tyynyllesi harhaudun.

Jään lakanoihin jäätymään,

ilman sua.

Sun lämpö poltti kaiken jään,

taas kaipaan syliin lämpimään.

Niin pienen hetken hengittää,

lämpöäsi sain.

Mä lasken kädet tyynylles,

kuin silittäisin hiuksias.

Yö eteeni sut kuvittaa,

kaipaan sua.

Mun kurkussani painavaa,

on helminauha kyynelten.

Ei kuivu ehkä milloinkaan,

ilman sua,

Elena mietti.

         Caroline mietti kuumeisesti Elenan tunnustusta. Se oli liian omituista. Miksi Elena oli antanut näin tapahtua, Caroline mietti ja ajatteli vaihtoehtoja. Miksi Damon olisi häntä suudellut? Käyttänyt hyväksi Elenan tämän hetkistä haavoittuvaisuutta? Minä vielä näytän sille, Caroline mieli vielä sanoi ja käsi painoi valot sammuksiin.

       Elena heräsi aamulla ja olisi vain halunnut jäädä peiton alle nukkumaan.

Hän avaa oven astuu sisään,

vain hänen lasittuneet kasvot nään.

Et tiedä mitä taas tehnyt oot,

itket ja mietit miksi tässä vielä oot.

Oot odottanut liian kauan aikaa,

että pääsisit pois.

Muistot kahlitsevat sun lopun tunnun matkaa.

Kunpa pääsisit pois.

Ja niin sä tiedät valo löytää,

valo löytää sun luo.

Ja niin, jos uskot,

valo löytää,

valo löytää sut.

Öisin toivot koittais aika uus,

poissa ois viha mustasukkaisuus.

Vain pienen hetken yksin olla saat,

kun joku jostain sua muistuttaa.

Oot odottanut liian kauan aikaa,

että pääsisit pois.

Oot odottanut liian kauan aikaa,

kunpa lähtisit pois.

Elena ajatteli Stefania, joka oli kahlittuna jossain Klausin ja Elijahin ja ehkä jopa Katherinen, vankina. Jos hän saa tietää siitä suudelmasta.., Elena ajatteli. Poissa ois mustasukkaisuus…

        ’’Missä Elena?’’ Bonnie kysyi ja heti kysyttyään hän muisti. ’’Eilen…’’, Caroline aloitti ja katsoi Bonnieen kertoen lopun silmillään. Bonnie ilmeili vastaukseksi ymmärtävänsä ja he jatkoivat matkaansa ensimmäiselle tunnille, joka oli juuri alkamassa.

      Heillä oli sama historiantunti ja opettajana oli totta kai Alaric Saltzman: ’’Se avulias historian opettaja’’, kuten Damon oli sanonut. ’’Alaric!’’ molemmat tytöt huusivat tunnin jälkeen ja tulivat opettajan pöydän ääreen.

’’Siis tiedäthän Elenan pelastumisesta?’’ Bonnie kysyi.

’’Joo. Olinhan itse mukana pelastamassa’’, Alaric vastasi kiusoitellen.

’’Meidän täytyy kuitenkin löytää Stefan, vaikka Elena on jo löydetty’’, Caroline muistutti ehdottaen.

’’Totta kai’’, Alaric vastasi nyökytellen.

’’Ja voisimme aloittaa kysymällä mitä Elena tietää Stefanin olinpaikasta. Hänhän oli siellä missä Stefankin’’, Bonnie sanoi ja tajusi silloin, ettei ollut kertonut muille.

’’Kuinka tiedät Elenan olleen siellä? Eihän hän ole puhunut ”kidnappauksestaan” vielä mitään’’, Caroline ihmetteli ja Alarickin tuijotti Bonnieta kysyvästi.

’’Siis, kun…’’, Bonnie aloitti. Hän kertoi kuinka oli heti sen illan jälkeisenä aamuna - kun mies oli vienyt Elenan – muistanut mitä oli transsissa olleessaan nähnyt. Ja kuinka hän oli unohtanut koko asian, mutta muisti sen taas, kun hän näki Elenan palanneen kotiin.

               Kello 4.53.

Auringon ensisäteet nousee,

ja kasvosi valaisee.

Olet vielä vierelläni,

et unta ollutkaan.

Katselen sua hiljaa,

kosken kasvojasi salaa.

Sä mulle hymyilet.

Et vielä avaa silmiäsi.

Vedät mut viereesi.

Savuna ei ilmaan haihdu tää unelma.

Pidän susta kiinni enkä irrota.

Kiellettyä tää on,

sen tietää kumpikin,

mutta tehtyä ei enää saa takaisin.

Mä pieneen kolahdukseen herään,

kun lattialta vaatteet keräät.

Mun täytyy lähteä,

kello käy jo yhdeksää.

Tätä kotona saan selittää.

Tulen vielä vierellesi,

suutelet mua,

sitten lähden.

Vedän oven kiinni.

Tiedät, että palaan,

luoksesi uudestaan.

Ja näin myös tapahtui tuona aamuna, kun:

’’Stefan…’’, Elena myhäili onnellisena. Viime yö ja tämä aamu olivat olleet ihania. Elena avasi hitaasti silmänsä ja huomasi kellon olevan jo melkein 12.00. Samassa hän havahtui täysin hereille.

’’No ei nyt ihan Stefan, mutta samaa sukua’’, kuului Damonin leikittelevä ja rauhallinen ääni kuului kylpyhuoneen puolelta. Samaan aikaan Elena hymyili hieman, koska kylpyhuoneesta tuleva ääni kuulosti jokseenkin ihanalta, mutta samassa hänen mielensä huuti: mitä?

’’Mitä?’’ Elena sanoi ja kuin olisi juuri säpsähtänyt hereille, hän alkoi kauhuissaan katsoa ympärilleen. ’’Mitä sinä…?’’ Elena jatkoi kauhusta melkein kankeana - hän oli myös vihainen. Mitä ihmettä olen mennyt…Mitä Damon on mennyt tekemään, Elena ajatteli kauhuissaan. Hän nousi sängystä ja keräsi kenkänsä sekä takkinsa lattialta. Onneksi minulla on vaatteet ylläni. Taivaan kiitos, Elena ajatteli. Elena istui sängyn reunalla - omalla puolellaan - ja laittoi kenkiä jalkaansa.

’’Rauhoitu. Mitään ei tapahtunut. Pussailun lisäksi’’, Damon sanoi melkein nauttien siitä, että Elena oli kauhuissaan.

Olen pettänyt Stefania! Nyt hän ei anna ikinä anteeksi, Elenan ajatukset täytti taas huonot puolet.

’’Miten edes kehtaat sotkeutua mieleeni! Nyt, kun Stefan ei ole täällä…’’, Elena närkästyi.

’’Pelastamassa sinua’’, Damon jatkoi lauseen loppuun.

’’No… melkein. Olet inhottava! Ensin suutelet minua tunkeutuneena huoneeseeni ja sitten tämä!’’ Elena huusi raivoissaan. Damon vain… hymyili. Ja nautti siitä, että Elena vihasi häntä ja soimasi häntä? Damon katsoi Elenan perään, kun tämä paiskasi oven kiinni perässään, hymyili yhä ja naurahti. Hän kuitenkin tiesi, että hänen on selitettävä Elenalle mitä oikeasti illalla ja yöllä tapahtui.