Joulukalenterificci - 17.12.

 Huomenna yritän nipistää aikaa ja vihdoin päivitellä teille kalenteriluukkuja. Viime päivien aikana on omien lähetysteni kuvissa ollut sählinkiä ja olen odotellut muiden päivityksiä. Pahoittelen viivästystä.

Tänään tarinassa luvassa melkein pelkästään vuoropuhelua. Vähän vaihtelua.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luku 17

       ’’Stefan!’’ Bonnie kirkaisi iloisesti ja hyppäsi halaamaan Stefania. Kirjaimellisesti hyppäsi, koska Stefan on Bonnieta ainakin päätä pidempi. ’’Miten sinä…’’, Caroline sai ihmetykseltään sanottua.

’’Klaus päästi minut’’, Stefan vastasi, kun Bonnie vihdoin irrotti otteensa hänen kaulansa ympäriltä.. ’’Mut-…’’ Caroline aloitti, mutta Stefan jatkoi: ’’En itsekään ymmärrä syytä siihen.’’

’’Saiko hän siis sen… Petrova-veren?’’

’’Hävitin sen’’, Bonnie sanoi väliin. Carolinen katse siirtyi Bonnieen ja siitä Stefaniin.

’’Siis…Miksi ette kertoneet?’’ Caroline kysyi hieman närkästyneenä.

’’Mitä vähemmän tiedät, sen parempi’’, Stefan vastasi salaperäisesti. ’’Tulkaa toki sisään’’, Stefan siirtyi sivuun, jotta tytöt pääsisivät sisään.

        ’’Siis minne olemme menossa?’’ Elena kysyi ja katsoi ratin takana istuvaan Damoniin.

’’Tiedän yhden, joka voi auttaa sinua’’, Damon vastasi ja vilkaisi pikaisesti vieressään istuvaan Elenaan. ’’Eli…’’, Elena sanoi ja jatkoi, ’’uskotko hänen voivan auttaa?’’

’’Uskon. Meidän täytyy saada sinut kuntoon.’’

’’Entä Stefanin etsinnät?’’ Elena kysyi ja odotti vastausta hartaasti.

        ’’Elena ei vastaa’’, Caroline sanoi ja sulki puhelimen.

’’Minä voin yrittää soittaa Damonille’’, Bonnie sanoi ja oli jo nostanut kännykän korvalleen. ’’Se soi’’, hän kuiskasi.

      ’’Bonnie?’’ Damon sanoi kysyvästi ja vilkaisi Elenaan. Elena alkoi heti hapuilla puhelintaan ja, kun hän ei tuntenut sitä taskussaan hän päätteli sen jääneen kotiin.

’’Damon? Onko Elena kanssasi?’’ kuului Bonnien ääni puhelimesta.

’’Onpa hyvinkin’’, Damon vastasi leikitellen.

’’Miksei hän vastaa? Missä olette?’’ kuului ääni puhelimesta kysyvän.

’’Hänen puhelimensa jäi kai kotiin. Täytyy hoitaa yksi juttu.’’

’’Minkä? Annatko Elenalle?’’

’’Meillä on nyt kiire. Palaamme, kun ehdimme.’’

’’Anna Elenalle! Minulla on tärkeää asiaa.’’

’’Voit kertoa minullekin’’, Damon selvästi leikitteli Bonnien kanssa. Elena yritti saada puhelimen Damonilta kuultuaan Bonnien tavoittelevan häntä, mutta Damon siirsi puhelimen toiselle korvalleen, ettei Elena saisi sitä.

’’Hyvä on’’, ääni puhelimesta sanoi. ’’Stefan on tullut takaisin.’’

Damon oli menettää autonsa hallinnan ja auto ajoikin vastaantulevien kaistalle, mutta Damonin nopeilla reflekseillä hän sai auton hallintaan ja takaisin oikealle kaistalle. Elena heilui penkillään holtittomasti Damonin korjatessa auton kulkua. Korjattuaan auton kulkua Damon oli hiljaa ja katse tiessä ja Elena päätti kysyä: ’’Mitä?’’

’’Selvä’’, Damon sanoi puhelimeen tyynen rauhallisena ja sulki sen. Hänen katseensa katsoi kuitenkin tyhjyyteen,

’’Damon!’’ Elena huusi. ’’Mitä?’’ hän kysyi.

’’Stefan on palannut’’, Damon sanoi katse yhä tyhjyydessä.

’’Mitä!?’’ Elena huusi nyt hämmästyksestä. ’’Käänny takaisin!’’ Elena huusi ja yritti saada ohjat ratista. Damon otti toisella kädellään kiinni Elenan käsivarresta ja irrotti sen ratista: ’’Ensin hoidamme tämän.’’ Ja Damon irrotti otteensa Elenan kädestä. ’’Damon!’’ Elena huudahti nyt melkein itkuisena ja toivoi Damonin muuttavan mieltään. Damon kuitenkin ajoi suoraan eteenpäin määränpäähänsä.

    Oli jo alkanut tulla pimeä ja Elena ajatteli minkä syyn hän keksisi Jennalle tällä kertaa.