Joulukalenterificci - 2.12

 Translation:

Second part for my christmas fanfiction. Only in Finnish.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luku 2

     Vihdoin Elena saapui Salvatoren asunnolle. Hän koputti oveen ja yhä oli niin hiljaista, että oven kolkuttimen pitämä ääni kaikui Elenan korvissa. Kukaan ei tullut avaamaan ovea vaan raskas puu ovi pysyi paikallaan. Oli vain hiljaisuus ja kylmä iltatuuli Elenan seurana. Elena tarttui kolkuttimeen ja hakkasi sitä uudelleen oveen, tällä kertaa hieman lujempaa. Itsekin hämmästyneenä hän huomasi työntävänsä oven auki ja liikuttavansa jalkojaan.

     ’’Stefan?’’ Elena huhuili päästyään sisään. Elenan jalat päättivät viedä hänet olohuoneeseen, vaikka hänellä oli kummallinen aavistus, että sinne hänen ei olisi hyvä mennä.

     Damon istui sohvalla ja hänen sylissään retkotti tajuton blondi. Damonin hampaat olivat tytön kaulalla ja tytön kaula veressä. Damon keskeytti ruokailunsa nostaen päänsä nähdäkseen Elenan. Damonin silmät olivat verenpunaiset, suonet olivat pullistuneet esiin silmien alta, huulet ja suun ympäristö olivat veren tahrimat. Näky oli niin kamala, että sitä ei voisi edes kuvailla tavoin millä ihmiset sen ymmärtäisivät. Kuka tahansa muu olisi juossut kirkuen pakoon, Elena kuitenkin vain seisoi ja tuijotti näkyä. Damon katsoi Elenaan ja nosti toista kulmakarvaansa. ’’Stefan ei ole täällä’’, Damon sanoi välinpitämättömästi Elenan tuijottaessa. Elena vilkaisi vielä kerran tuohon blondiin, joka makasi velttona Damonin sylissä ja käänsi katseensa takaisin Damoniin. Aikoen avata suunsa kuin sanoakseen jotakin, mutta sulkien sen heti, hän ilmaisi, ettei ollut varma mitä sanoisi.

      Nyt Elena katsoi Damoniin pettyneenä. Hän vain seisoi siinä hiljaa tuijottaen, Damonin ihmetellessä. Elenan lähdettyä Damon paljasti terävät kasvaneet kulmahampaansa uudestaan ja upotti ne jo valmiiksi veriseen kaulaan.

                  Elena palasi kotiinsa ja halusi vain päästä rauhaan omaan huoneeseensa. Damonin näkeminen ihmisvereen retkahtaneena ei ollut päivän paras näky, eikä pelottava matka Salvatoren asunnolle parantanut hänen olotilaansa.

     Päästyään kotiin hän avasi ulko-oven ja laittoi takin naulaan. Matka ei kuitenkaan jatkunut sen pidemmälle, koska John seisoi hänen edessään estäen matkan jatkumisen ja Elenan täytyi pysähtyä. ’’Minulla on tärkeää asiaa’’, John tiedotti. ’’Muutat kanssani pois. Pois Mystic Falssista’’, John jatkoi.

    Elenan mitäänsanomattoman kauniit ja sirot kasvot alkoivat näyttää vihaisilta. ’’Et ole täällä turvassa’’, John sanoi kylmän rauhallisesti katsoen Elenaa. ’’Luuletko tosiaan, että lähden mukaasi? Noin vain?’’ Elena ei pystynyt enää hallitsemaan vihaa sisällään. ’’Ja jättäisin kaiken: ystäväni, Jennan, STEFANIN!’’ Elena melkein huusi. Tämä ei ollut hänen tapaistaan. Tavallisesti hän oli hyvin rauhallinen. ’’Olen isäsi. Ja olet vielä alaikäinen. Muutat kanssani’’, John jatkoi yhtä kylmän rauhallisesti. Silmätkään eivät värähtäneet, vaan katsoivat Elenaa. ’’Et ole ollut elämässäni kuin sen jälkeen, kun vanhempani - joita pidän vanhempinani - kuolivat. Ja ilman Isobelia olisit tuskin koskaan kertonut olevasi biologinen isäni’’, Elena sanoi ja nyt hän kuulosti jo rauhallisemmalta. ’’Et ole täällä turvassa’’, John toisti uudelleen ja vähät välitti Elenan vastalauseista. Elena katsoi Johnia ja sanoi: ’’Kuka minua suojelisi? Täällä minulla on: vampyyriveljet, noita-ystävä, vampyyri-ystävät..’’, Elena sanoi päättäväisesti ja luuli sen saavan Johnin pään kääntymään. ’’Minä ja Isobel suojelisimme sinua’’, John vastasi yhtä päättäväisesti. Elena katsoi Johnia silmiin kuin etsiäkseen pakoreittiä niistä. Sitten hänen kasvoillaan välähti hetken vihainen roihuava raivo.  Pyöräyttäen vihaisena päätään hän juoksi taas ylös.

      Caroline oli istunut monta tuntia odottamassa Mattin vuoron päättymistä ja vihdoin Matt sai vuoronsa päätettyä. ’’Miksi en tulisi? Mistä olet noin vihainen?’’ Caroline tivasi, kun hänelle vihdoin tuli tilaisuus. ’’No katsotaas: et saavu treffeillemme, välttelet minua.. En edes tiedä olemmeko pari enää. Emme ole tuntuneet olevan pitkään aikaan’’, Matt vastasi hieman vihaisena. Suuntanaan mennä ulos ja jättäen Caroline taakseen, Matt ohitti Carolinen. ’’Olemmehan me pari! On ollut…esteitä’’, Caroline vastasi hätäisesti.  Ja toivoi katseensa ja hymynsä saavan Mattin vihan sulamaan. ’’Ja valehtelet. Ehkä sinusta ja Tyleristä tulee parempi pari’’, Matt sanoi astuen autoonsa. Caroline katsoi Mattia melkein itkien ja hän pystyi tuntemaan palan tunteen kurkussaan. ’’Ei minun ja Tylerin välillä ole yhtään mitään! Ja en valehtele. En vain voi kertoa jotakin, koska lupasin pitää sen salassa!’’ Caroline melkein huusi ja nojasi käsillään Mattin auton ikkunaan. Auto käynnistyi kaasuttaen pois paikalta. ’’Matt!’’ Caroline huusi Mattin auton perään, vaikka eihän Matt mitään enää kuullut. Caroline jäi kylmään tuuleen seisomaan katsoen pettyneenä Mattin perään. Hän tunsi kuinka kyyneleet puskivat hänen silmistään ja pikku hiljaa, yksitellen valuivat hänen poskiaan pitkin.