Joo, tiedän, pitäisi olla tähän aikaa jo nukkumassa. :D Ajattelin teille nyt jo tämän julkaista. Mutta nukkumaan meno kutsuu.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Luku 6
Elena istui hiljaa pitäen
Mattia kädestä ja sairaanhoitajia kävi tarkastamassa silloin tällöin Mattin
tilan. ’’Matt’’, Elena kuiskasi hiljaa ja varovasti, melkein kuin pelkäisi
Mattin särkyvän, jos hän kuiskaisi kovempaa. Hiljalleen Mattin sormet alkoivat
liikahdella Elenan kädessä. ’’Matt?’’ Elena kuiskasi hieman kovempaa ja toivokkaammin.
Nyt silmätkin alkoivat varovasti aueta ja Elenan kasvoille levisi hymy.
’’Matt!’’ Elena sanoi nyt melkein huutaen, innoissaan. ’’Elena? Eilisen jälkeen
toivoinkin, että palaisit’’, Matt kuiskasi yrittäen saada kaikki sanat sanottua
niin, että Elena kuulisi ne. ’’Mitä puhut eilisestä, Matt?’’ Elena kysyi
hymyillen. ’’Olit täällä. Keskustelimme’’, Matt sanoi itsekin hymyillen. ’’Ömm…
en minä..’’, Elena jätti sanomatta. Katherine! Elena yhdisti tiedot päässään ja
päätteli Katherinen vierailleen Mattin luona, esittäe häntä. ’’En minä muista
mitä sanoit. Voitko kertoa uudestaan?’’ Elena korjasi tilanteen niin, ettei Matt
ihmettelisi. Onneksi Matt oli vielä tokkurassa eikä alkanutkaan ihmetellä. Matt
alkoi heti kertoa uudestaan. ’’Siis silloin, kun jouduin sairaalaan. Sinä iltana…’’
Caroline koputti Lockwoodien ovelle. Hän näki valkoisen oven neliön muotoisista
laseista kuinka pormestari Lockwood tuli avaamaan oven.
Carol
Lockwood, pormestari, on myös Tylerin äiti, josta tuli pormestari Tylerin isän
kuoltua. ’’Hei Caroline’’, pormestari hymyili. Carolilla oli ruskeat hiukset ja
hänen kasvoissaan näkyi ja hitusen ryppyjä, joista pystyi päätellä ettei hän
ollut enää kovin nuori.
’’Satutko tietämään missä Tyler on?’’ Caroline kysyi heti. ’’En ole
nähnyt häntä sitten eilisillan. Hän tuli kaiketi myöhään kotiin’’, Carol hymyili.
Carolinen ehdittyä kauemmas hän kaivoi puhelimensa esiin. Sormet näpyttelivät
nopeasti numeroa toisen perään ja puhelinnumero kuului Bonnielle.
’’...joo.’’ Bonnie näpytteli Elenan numeron
kännykkäänsä ja nosti sen korvalleen. Hän törmäsi johonkuhun ja kännykkä
tipahti maahan. Bonnie poimi kännykkänsä, putsasi sitä lumesta ja noustuaan
ylös oli aloittamassa: ’’Anteeksi en..’’ kun hän tajusi kuka hänen edessään
seisoi. ’’Tyler!’’ Bonnie huudahti osittain onnesta sekaisin ja osittain
vihaisena. ’’Caroline soitti sinunkin kadonneen’’, Bonnie kertoi heti hölmistyneenä.
Tyler katsoi Bonnieta kuin hullua: ’’En minä ole kadonnut. Kuka sitten on?’’ Bonnie katsahti Tyleriin takaisin. ’’Stefan.
Eikö kukaan kertonut?’’ Bonnie sanoi ihmetellen. Tyler katsoi Bonnieta hetken.
Oli hiljaista ja lumihiutaleet putoilivat
Bonnien tummille hiuksille. ’’Mitä täällä on oikein käynyt?’’ Tyler kysyi.
Bonnie selitti Tylerille Mattista, Stefanin katoamisesta…
Huoneessa oli kylmä ja Stefan rimpuili
yrittäen päästä tuolista irti, mutta turhaan. ’’Mitä haluat!’’ Stefan huusi.
Elijah laittoi sormensa Stefanin leuan alle ja nosti tämän pään. ’’En mitään
erityistä. Täytyyhän minun auttaa Klausia saamaan mitä hän haluaa’’, Elijah
sanoi ja päästi Stefanin päästä irti. ’’Sinunhan piti suojella Elenaa ja hänen
ystäviään!’’ Stefan huusi yhä. Elijah jatkoi puhumistaan, jättäen Stefanin
sanat huomiotta. ’’Katherine oli helppo lumota. Hän on ollut avulias. Miten
Elena vielä voi?’’ Viimeisen lauseen Elijah sanoi niin iljettävästi, että
Stefan alkoi taas rimpuilla ja tällä kertaa käytti siihen enemmän voimaa.
Rimpuilu loppui kuitenkin taas lyhyeen, koska ketjut, joilla Stefan oli
kahlittu tuoliin, oli kastettu rautayrttiin. Jokainen käden liikautus tuntui
syövyttävän ihoa kerta kerralta enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti