lauantai 30. maaliskuuta 2013

Leipomuksia

Pitkästä aikaa tulen blogiakin päivittelemään. Nyt vähän unohtuneita kuvia leipomuksistani teille esittelen.























Tälläisiä suklaapipareita olen jo tehnyt useaan otteeseen.























Jo jokin aika sitten tuli tehtyä tälläinen kakku pyynnöstä. Koristeet päälle teki siskoni. Kakkuun ohje täältä.
























Samanlainen kakku kuin tuo edellinen. Tämän tein synttärikahveilleni muutama viikko sitten, tätäkin toivottiin, joten päätin tietenkin tehdä. Suosittelen tätä Kinuskikissan ohjetta. Aikaahan nyt menee jonkun verran (ainakin ensimmäisellä kerralla) tätä tehdessä, mutta kyllä on saanut positiivista palautetta tämä kakku.
      Koristeet on tähänkin jälleen kerran tehnyt siskoni ja hän otti myös nuo kaksi kuvaa.























Kokeilin myös Kinuskissan ohjeella näitä whoopies-leivonnaisia. Todella hyviä tuli ja oli helppoja tehdä! Tässä ohje.
    Täytteeksi otin ihan tuon yksinkertaisimman, eli vain vaahtokarkkeja väliin. Jätin myös koristelut pois.

Olen myös hieman fimoillut ja vihdoin saanut yhdet housut tuunattua ja niistä sitten kuvia, kun joskus saan ne otettua.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Translation:
I have baked a few cakes with this recipe and also whoopies with this recipe. I also baked chocolate cookies a while ago.
Happy Easter!