Joulukalenterificci - 14.12.

Vielä en voi nukkisluukkuja päivitellä, koska tänään on (taas) sellainen päivä, jonka omien lähetysteni kuvia olen sählännyt. Odotellaan, että saajat päivittelevät, niin sitten saatte tekin. Hieman on vielä kesken nukkekotini jouluiseksi muuttaminen, joten siitäkin pitäisi kohta postailla.
     Nyt on kyllä ennen joulua niin kiire (koska edelleen liikaa tekemistä!), mutta pakko yrittää saada vähän aikaa postailuun.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Luku 14

         Damon oli kuolemaisillaan ja minä vankina, pelkäsin kuollakseni. Joten ajattelimme vain molemmat, että olemme selviytyneet ja olimme iloisia siitä, Elena tuhahti mielessään. Turhaan minä pohdin tätä. Tehty mikä tehty. Petin Stefania. Jos hän saa tietää, ehkä hän ei rakasta minua enää tai sitten… Hän tappaa Damonin! Elenan kasvoilla välähti pelko. Elena pyöritteli suussaan kynänsä toista päätä ja liikehti tuolillaan hyvin rauhattomasti. ’’Elena, onko kaikki hyvin?’’ algebran opettaja kysyi katsoen Elenaa. Elena vilkaisi ympärilleen varovaisesti ja kääntyi taas katsomaan opettajaa. ’’On.’’ Elena vilkuili vielä ympärilleen ja oppilaat jatkoivat tehtäviään.

                  ’’Olet ollut koko päivän tuollainen’’, Caroline sanoi Elenalle ja tuijotti tätä huolissaan. ’’Olen kunnossa’’, Elena sanoi ja jatkoi kävelyä pitkin käytävää. Pudotti kirjansa vahingossa ja joutui pysähtymään nostamaan niitä. Noustuaan ylös hän oli jatkamassa matkaansa, mutta Caroline seisoi hänen edessään. ’’Mikä on?’’ Caroline kysyi temperamenttisesti uudestaan ja Elena ei voinut kieltäytyä vastaamasta. ’’Kuten jo sanoin ei mikään’’, Elena vastasi. Hän vilkaisi vielä Carolinea, ohitti tämän ja jatkoi matkaansa.

      ’’Mikä suudelma-epidemia täällä on menossa, kun kaikki puhuvat niistä?’’ Elena sanoi kysyvästi, vaikka ei tarkoittanut sitä kysymykseksi. Oppilaat tuijottivat Elenaa kuiskaillen toisilleen: ’’Suudelma-epidemia? Mitä ihmettä hän hourailee?’’

’’Elena’’, Caroline oli huolissaan ja juoksi Elenan perään. Bonnie olisi tullut mukaan, mutta Caroline pakotti hänet jäämään.

’’Nyt jokin on vinossa’’, Caroline kysyi taas ja tällä kertaa hän halusi kunnon vastauksen.

’’Kuten olen sanonut. Olen kunnossa!’’ Elena melkein huusi.

’’Olen tuntenut sinut lapsesta asti ja tiedän, että kaikki ei ole kunnossa.’’

’’Eilen illalla, kun olin päässyt kotiin…’’, Elena aloitti vihdoin paljastamaan.

Carolinen silmät katsoivat kysyvästi Elenan ruskeisiin silmiin.

’’Tulin huoneeseeni ja Damon istui siellä’’, Elena sanoi ja sai huomata, kuinka Caroline hämmästyi.

’’Ja…’’, Elena vilkuili ympärilleen. ’’Hän suuteli minua.’’

Carolinen silmät suurenivat ja hän oli huutaa. ’’Siis mitä!’’ Bonnie huusi vihaisena hämmästyksestä Elenan takaa. Edes Caroline, joka oli sentään vampyyri ja hänellä oli vampyyrin vaistot, ei huomannut Bonnien tuloa. Elena käännähti ympäri pikaisesti ja huomasi Bonnien takanaan.

’’Hän on mennyttä!’’ Bonnie huusi ja oli jo menossa. ’’Ei!’’ Elena huudahti ja tarttui Bonnien käsivarresta.

’’Et voi. Se oli… vahinko…’’, Elena yritti korjata tilanteen. ’’Vai vahinko? Suudelma? Ihan tosi. Suudelma ei ole vahinko!’’ Bonnie huusi.

’’Bonnie’’, nyt Caroline huudahti. Vaikka hän ei ollut Team Damonin puolella, Bonnie voisi silti pitää hieman pienempää ääntä koulun käytävällä.

’’Hän sai jo silloin varoituksen, jos hän tappaa lisää, minä tapan hänet. Nyt hän meni liian pitkälle!’’ Bonnie melkein huusi ja Elena yritti hyssytellä.

   Selvästi kaikki käytävällä olijat tuijottivat noita kolmea tyttöä ja mahtoivat ihmetellä.

Miksi en saa sitä suudelmaa pois mielestäni, Elena mietti raivoissaan. Elena yritti pitää Stefanin mielessään, mutta hän ei pystynyt. Damon tuntui koko ajan pujahtavan hänen mieleensä, kun hän edes ajatteli Stefania.

Hänellä on tunteita Damonia kohtaan. Muuten hän ei välittäisi tai käyttäytyisi näin, Caroline mietti. Bonnie ei ollut ollenkaan iloinen siitä, mitä Damon oli mennyt tekemään. Vain ystäviensä mieliksi hän yritti olla satuttamatta Damonia, vaikka mielessä kävi sytyttää hänet tuleen ja antaa palaa kuoliaaksi.

       ’’Siis minne laitoit sen?’’ Elijah kysyi eikä ollut uskoa korviaan. ’’Niin. Hautaholvissa’’, Stefan toisti ja Elijah naurahti. ’’Hautaholvissa, jossa oli loitsu vuodelta 1864?’’ Elijah kysyi ja oli nyt yhtä totinen ja aatelinen kuin oli ollutkin.

’’Niin.’’

’’Miksi sen sinne laitoit?’’

’’Sieltä ette sitä etsisi. Ja muuten…’’, Stefan yritti vain pitkittää etsintöjä.

         ’’Hae se’’, Klaus pomotti, kun he saapuivat hautaholville. Stefan otti askeleen kohti hautaa, mutta epävarmasti. ’’Mikset itse hae sitä?’’ kuului Katherinen ääni Klausin takaa. Stefan pysäytti matkansa ja kääntyi. Klaus katsoi Katherinea ja yritti peittää hämmästyksen. Hän ei ollut kuullut tai vaistonnut Katherinen tuloa? Stefan lähestyi varovasti Klausia, kun tämä oli keskittynyt Katherineen. Vain senttejä välissä. Katherine seisoi Klausin edessä ja heidän välissään oli jotakuinkin puoli metriä tilaa.

’’Arvasinhan, että tässä on jokin juju’’, Klaus sanoi naurahtaen.

’’Mistä sinä niin päättelisit?’’ Katherine sanoi ja katsoi Klausia. Katherinen ilmeestä ei pystyisi päättelemään yhtään mitään. 

’’Miksi muuten olisit halunnut niin kovin tavata Stefanin - yksin. Ja en kuullut ääntäkään, Katerina.’’

Katherine katsoi Klausia, mutta osasi yhä peittää todelliset tunteensa. Klaus kääntyi kysymään jotain Stefanilta ja samassa Katherinella oli kädessään oksa. Oksa, jonka hän oli ottanut ulkoa - metsästä. Nyt hän syöksyi se kädessään, osoittaen Klausia.