Joulukalenterificci - 3.12.

Luku 3

                  Auringonsäteet tunkivat verhojen lomasta huoneeseen. Kello alkoi soida, kun viisarit osoittivat tasan tarkkaan 6.00. Kellon napin painaminen sai soimisen loppumaan ja Elena nousi sängystään tuohtuneena, koska mietti eilisen tapahtumia. Damon ratkesi ihmisvereen, Matt ja Caroline ovat riidoissa, John yrittää saada minut muuttamaan pois. Miksi kaikki menee näin huonosti, Elena mietti avatessaan verhoja.

    Elena veti verhot ylös jolloin auringonvalo oikein tulvi huoneeseen. Hän istahti ikkunan edessä olevalle syvänteelle ja antoi auringonvalon valaista kasvonsa. Katsellessaan ulos ikkunasta, hän havaitsi, kuinka pikkulinnut yrittivät etsiä ruokaa sekä, kun tarkkaan kuunteli, saattoi kuulla niiden hennon äänen. Maata kuorrutti kerros lunta, jota tälläkin hetkellä sateli taivaalta. Elena havaitsi kuinka pienet lumihiutaleet leijailivat taivaalta alas maahan asti, jossa ne yhdistyivät muun lumen kanssa yhdeksi isoksi kuorrutteeksi. Missään ei liikkunut yhtäkään autoa, eikä yhtäkään ihmistä. Vain linnut ja lumi toivat tapahtumaa talviseen aamuun.

    Elena päätti ottaa uuden päivän vastaan avoimin mielin. Pystyiväthän linnutkin tuolla pakkasessa lentelemään ja etsimään ruokaa, vaikka se saattoi joskus olla haastavaa. Miksen minä pystyisi ottamaan tätä uutta päivää vastaan yhtä avoimin mielin ja vain yrittää parhaani? Elena ajatteli ja pakotti rohkean hymyn kasvoilleen.

                  Miksi Matt niin kovin suuttui? Koulussa etsin hänet käsiini ja todistan rakastavani HÄNTÄ, en Tyleria, Caroline mietti ja alkoi hymyillä. Caroline kipitti rappuset alas hyvin hennosti ja hiljaa kuin aave. Auringonsäteet osuessaan Carolinen ihoon, saivat hänen ihonsa hehkumaan. Caroline hymyili ja vilkaisi sormustaan jossa kiilteli kaunis sininen lasuuri kivi.

     ’’Caroline!’’ Kuului vihainen huudahdus keittiöstä. Ja Caroline irrotti katseensa sormuksestaan, josta hän oli hyvin kiitollinen Bonnielle. Ilman sitä hän palaisi auringossa ja pian olisi vain kasa tuhkaa. Huutaja oli Carolinen äiti, Lizzie Forbes. Caroline käveli kuitenkin rauhallisesti ja hiljaa keittiöön hymy huulilla. Carolinen äiti oli seriffi ja nyt hänellä oli työasunsa jo päällä. Kaiketi hän on menossa töihin, Caroline pohti. Lizzie piti kädessään pussia, joka oli varastettu Mystic Fallsin sairaalasta. Pussissa oli punaista ainetta jotakuinkin jäljellä. ’’Mikä tämä on?’’ Lizzie tivasi vihaisena ja työnsi pussin lähemmäs Carolinen hymyileviä kasvoja. Hymy alkoi hyytyä Carolinen kasvoilta ja hänen oli vaikea pitää nälkänsä kurissa, kun verta oli hänen kasvojensa edessä. Caroline antoi vaivaantuneen hymyn äidilleen ja sanoi: ’’Ööömm-mm…Tuota… Se unohtui eilisen jäljiltä…’’, Caroline piti katseensa maassa ja tuo vaivaantunut ilme muuttui hieman nolon lipsahduksen tapaiseksi. ’’En halua näitä esille! Hyväksyn sen mikä olet, mutta lupasit pitää nämä piilossa! Mitä, jos joku olisi tullut ja nähnyt tämän? Mitä olisin selittänyt!’’ Lizzie raivosi vaikka Carolinen äiti oli hyvin rauhallinen ihminen. Caroline ei vastannut mitään, nappasi vain laukkunsa takaisin olalleen ja lähti kouluun.

    Ulkona hän havaitsi lumisen maiseman sekä ympäriinsä lentelevät linnut. Pakkasta oli jo useampi aste ja Caroline kiiruhti kouluun, koska eihän pakkasessa kukaan halunnut olla.

                  ’’Hei kulta!’’ Elena suukotti Stefania poskelle.       

                    Oppilaat kiirehtivät luokkiinsa kellojen soidessa. Caroline tähysti kuitenkin Mattia jalkapallokentän vieressä. Mattilla kuului olla jalkapalloharjoitukset, mutta häntä ei näkynyt.

      Kaikki muut istuivat jo paikoillaan kuunnellen opettaja Saltzmanin historian tuntia, kun Caroline vasta saapui luokkaan. Caroline avasi historian luokan oven ja kiirehti paikalleen yrittäen olla huomaamaton. Kaikkien katseet tietenkin siirtyivät ovesta astuvaan tyttöön saman tien ja juuri sitä Caroline yritti välttää. Totta kai kaikki katsoivat häntä ja supattelivat vierustovereilleen. Myös Alaric Saltzman katsoi Carolineen moittivasti.

     Tunnin jälkeen Elena jutteli Alaricille ja Caroline meni etsimään Mattia käytävästä. Mattia ei näkynyt sielläkään, mutta Tylerin hän huomasi. ’’Tyler! Oletko nähnyt Mattia tänään? Häntä ei näkynyt harjoituksissannekaan’’, Caroline kysyi pikaisesti Tylerin tavoitettuaan. Tyler kohautti olkapäitään. ’’En. Hän ei vastaa puhelimeensakaan. Ehkä hän on kipeä’’, Tyler sanoi ja lähti. Caroline seisoi täydellä käytävällä, kun muut kiirehtivät joka paikkaan. Koko koulupäivän ajan Caroline yritti soittaa Mattille, yritti löytää tämän, mutta turhaan.

      Caroline kulki Donovanien talolle toivoen Mattin olevan edes kotona. Alkoi kylmetä ja hiljalleen lumihiutaleet yhä leijuivat maahan. Aurinko paistoi ja tavallisesti Caroline olisi nauttinut auringonsäteistä, mutta ei nyt. Caroline koputti oveen ja toivoi Mattin avaavan. Ovi olikin auki, aueten itsekseen. Caroline astui sisään ja hänen kenkiensä kopina kaikui hiljaisessa talossa. ’’Matt’’, Caroline huhuili ja minkäänlaista vastausta ei kuulunut. Olohuoneeseen päästyään Carolinen silmät näkivät näyn jota ne eivät olisi halunneet nähdä. Caroline kirkaisi ja nosti kätensä suunsa peitteeksi. Kyyneleet valuivat hänen silmistään ja hän polvistui maahan. Siinä Caroline oli polvillaan ja itki. Kyyneleet putoilivat ja hänen silmänsä alkoivat muuttua punertaviksi itkusta eikä hän kyennyt ajattelemaan selvästi.