Joulukalenterificci - 20.12.

Loppua lähestytään jo. Huomenna alkaa joululoma! Lauantaihin asti on kuitenkin vielä kiirettä, koska Lundbyn on oltava silloin valmis (ja enää ei onneksi paljoa ole tekemistä), joten joudutte päivityksiä odottamaan sinne lauantaille tai sunnuntaille.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luku 20

        Aamuaurinko paistoi ikkunoista sisään ja Elena avasi silmänsä. Maassa makaamassa ja hänen päänsä… Damonin sylissä. Puoliksi vielä unisena Elena vain paransi asentoaan kunnes heräsi täysin. ,

’’Mitä…’’ Elena sanoi tokkuraisena.

’’En viitsinyt herättää illalla, kun nukahdit’’, Damon sanoi ja noustuaan ylös hän auttoi Elenankin ylös. ’’Ota takkisi ja lähdetään’’, Damon jatkoi. Elena teki työtä käskettyä ja nappasi takkinsa tuolin nojalta. Miten se tuossa oli, Elena ihmetteli ja käveli ovesta ulos, jonka Damon ihanasti avasi hänelle.

     Naista ei näkynyt talossa, koska hän oli lähtenyt jo aikaisin aamusta. Eihän hän koskaan siellä ole kuin tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan.

       Ulkona oli kylmä ja maata peitti ohuen ohut valkoinen kerros lunta, olihan nyt jo talvi. Elena ja Damon joutuvat lähtä tarpomaan samaa polkua, mitä pitkin he edellisenä iltana tulivat. Paitsi nyt Elena ei kompastunut puunjuuriin tai muuhunkaan, koska näki nyt mihin astui. Vaikka hän olisikin meinannut kompastua, olisi Damon ollut ottamassa hänet kiinni. He pääsivät autolle, jonka luona Damon avasi Elenalle auton oven ja Elena vilautti hymyn kiitokseksi.

’’Mitä eilen illalla tapahtui?’’ Elena kysyi, kun Damon sai auton käyntiin.

’’Etkö muista?’’

’’Yhtä harmaata aluetta kuin se ilta jolloin tulin luoksesi.’’

           ’’Siis mitä etsit täältä?’’ Katherine tiedusteli.

’’Tiedät kyllä, Katerina’’, Klaus vastasi.

’’Etsit sitä jo Salvatoren asunnosta. Miksi se olisi täällä?’’ Katherine kysyi ja nousi sängyltä.

Hiljaisuuden keskellä Klaus päästi ilman keuhkoistaan äänekkäästi ja Elenan lipaston yksi laatikoista rävähti sängylle. Laatikossa kauniisti viikattuina olleet vaatteet lennähtivät osa sängylle ja osa pysyi laatikossa. Ja laatikon järjestys oli poissa.

’’Eikö löydy?’’ Katherine kysyi hieman ivailevaan sävyyn edelleen.

’’Ei!’’ Klaus huudahti vihaisena ja siirtyi seuraavalle laatikolle.

’’Ei voi…’’, Katherine sanoi aivan kuin hänen mielessään olisi jotain ja katsahti Klausiin. Ei voi, Katherine sanoi myös katseellaan. Klaus kääntyi Katherineen päin jättäen laatikon rauhaan ja molemmat kuulostelivat alakerran askelia.

’’Kukahan?’’ Klaus kysyi hymyillen pahaan sävyyn.

’’Jeremy.’’

Katherine ja Klaus tuijottivat hetken toisiinsa ja molemmat selvästi ajattelivat samaa pahaa suunnitelmaa. Ja molempien katseet kertoivat, että tuleva olisi hauskaa heille, muttei ehkä Jeremylle.

         ’’Käymme ensin siistimässä sinut’’, Damon kurvasi auton Elenan talon pihaan. Auto lipui hiljaa ja vihdoin pysähdyttyään Elena nousi autosta ja käveli ovelle. Toivottavasti Jenna ei ole kotona, Elena toivoi, avasi oven ja astui sisään. Damon seurasi pian perässä kuin koiranpentu. Kukaan ei tullut vastaan tai edes ihmetellyt kuka ovesta tuli. Tämä sai Elenan pelkäämään pahinta, koska talossa oli vielä hiirenhiljaista, vaikka Jeremyn pitäisi olla kotona.

’’En… pääse’’, Damon sanoi ihmetellen ja katsoi koiranpentumaisesti Elenaa. Elena kääntyi kuultuaan Damonin lauseen ja molempien kasvoilta paistoi epätoivo - ja kauhu.